Täällä istun enkä muuta voi.

Tämä ja huominen tulisi vielä rutistaa ja sitten pääsisi.. ansaitulle lomalle (?). Riittääkö kaksi viikkoa palautumisaikaa, sitä en tiiä, mutta toivon. Edessä meinaan piiiitkä työn täytteinen loppuvuosi.

Viimeisen viikon olen nukkunut ihan liian vähän, töissä jaksaa juuri ja juuri olla, mutta kotona ei energia riitä mihinkään. Viimeisillä voimilla jaksoin eilen mennä kauppaa töitten jälkeen, kiittelin vain itseäni, että olin tehnyt kauppalapun valmiiksi.. muuten olisivat ne pakolliset wc-paperit yms. jääneet ostamatta.

-- Ja taasen ilmaantuvat äijät ovelle.. antaisivat toisen rauhassa purkaa edellisten päivien kuvioita. :P

Mihinkäs jäin.. Eiliseen.. Tunsin oloni taas todella toivottomaksi, kun avasin silmät illalla puoli kymmeneltä, olin taas nukkunut "pienet" päikkärit. Yritin lohdutella itselleni, että enää kaksi päivää enää kaksi päivää. Rintaani silti puristi, kun tiesin etten ennen lomia saa hommiani tehtyä ja kun kaikki samaan höskään palaavat lomilta ei rauhallisuudesta ole enää tietoakaan. Joka puolella vilistää äijiä ja kaikkia pitäisi olla neuvomassa ja selvittää sitä ja tätä.. plaah.. puuh.. pööh..

Varmaan kirjoittelen useamman kerran päivässä tänne.. Tuo pieni purkaminen tuntui ihan hyvältä.. Maailmassa kuitenkin arjen pienet murheet ja märheet tuntuvat muista varmaan todella naurettavilta. Mutta en oikein ole koskaan niin hirveästi jaksanut välittää muiden mielipiteistä.

Sellaista näin alkuun..